Rautamimmi

Hei syksyynne!

Viime blogijulkaisusta onkin jo vierätänyt ikuisuuden kaltainen aika. Nyt on kuitenkin uuden julkaisun hetki ja varsin rautaisen sellaisen. Vaikka aina sanotaan että nuorissa on tulevaisuus, niin tämän blogin myötä kannustamme myös aikuisia haastamaan itseään, toteuttamaan haaveitaan ja tekemään sitä mistä tykkää! Iästä riippumatta 💜

Aurinkoisia syyspäiviä toivottaen Anna & Saara

Maila Saarinen

-ulkoisesti ikää seitsemän ja yksi, sisäisesti ikuinen pari-kolmekymppinen heppatyttö. Rautamimmi, joka ratsastaa ja rakastaa hevosia. Meidän tallin vakkarikalustoa!

"Aloitin ratsastuksen silloisella Savelan tallilla, Turengissa. Omat tytöt ja naapurinkin lapsi kiinnostui ratsastuksesta ja minä tietysti jouduin kuskiksi" Maila muistelee. Vai pääsikö? Hän pohti poniäidin roolia, kentän laidalla seisomisen riemua vai tylsyyttä, katsoi jälkimmäisen vaihtoehdon todenmukaisemmaksi ja päätti itsekin kokeilla miltä ratsastaminen tuntuu. "Ei tarvinnut seistä ja palella kentän laidalla ja muutenkin se oli siinä! Mieleen juolahti jostain pitkäjänteinen ajatus, että ratsastan niin kauan kuin selkään pääsen ja toistaiseksi tästä olen pitänyt kiinni. Onneksi on jakkarat, joilta noustaan selkään" hän naureskelee. 

Ratsastuksen aloituksesta on siis kulunut nyt kolmisenkymmentä vuotta. Turengissa syntynyt ja kasvanut, edelleenkin siellä viihtynyt Maila aloitti ratsastuksen aikuisiällä eikä tunnu katuvan rohkeaa kokeiluaan. Kyllästymistä ei ole vielä päässyt tulemaan.

Saarisen perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi aikuista tytärtä. Tyttärillä on jo omat perheet, lapsenlapsia on neljä, iältään 5-19 vuotiaita. "Kaikki lapsenlapset ovat olleet hevosen selässä ainakin kerran ja harrastavat ratsastusta kuka enemmän ja kuka vähemmän" Maila kertoo. Nuorin lapsenlapsista nähtiin myös FrostaGlossin kepparikisoissa ja hän on tutustunut ratsastukseen ainakin sekä Muusan että Geen selässä. Kipinää on siis lahjakkaasti päästetty roihahtelemaan muuallekin.

"Olen ratsastanut paljon lähialueen ratsastuskouluilla ja Hämeenlinnassa kävin vuokraamassa vuosia erästä tammaa sen kotitallilla. On ollut ilo tutustua näiden vuosien aikana monenlaisiin ja monen rotuisiin hevosiin. Kaikki ovat ollet omia persooniaan ja niistä on jäänyt monia ihania muistoja mieleen. Onneksi olen säästynyt onnettomuuksilta hevosten kanssa eikä pahoja putoamisiakaan ole tullut" Maila kertoo. 

Myös ratsastuskilpailut ovat lähellä hänen sydäntään. Hän on osallistunut ratsastuskoulujen omiin kisoihin useasti: "Vuonna 2011 silloinen ratsastuksenopettajani perusti valmennusryhmän, johon lähdin mukaan. Ryhmässä oleminen edellytti kisoihin osallistumista ja tämän myötä kävimme lähialueen talleilla porukalla. Matkaan lähti 2-4 hevosta. Toiminnassa oli haastetta ilman ryppyotsaisuutta."

Näistä kisoista Maila saavutti joitain sijoituksia, mutta ensisijaisesti hän pitää kilpailemista mukavana ja opettavaisena. Pääasia niissä on tavoitteellisuus, ei itsensä vertaaminen toisiin eikä palkintosijoja. "Toki jos sijoitus tulee siinä ohessa, niin ei se tietenkään huono juttu ole, mutta ei homman päätarkoituskaan" Maila tiivistää. Hänen tavoitteenaan on saada helppo C -taso niin varmaksi että voisi nousta helppo B -tasolle.

Mikä sitten on tämän sympaattisen rouvan mielestä se haaste ratsastuksessa? "Ehkä se on kehon hallinta, apujen oikeanlainen käyttö ja se, että pääsee hevosen kanssa yhteisymmärykseen" hän vastaa. Viime vuosina hän on huomannut oman kehon tuomat haasteet ja venyttely onkin noussut arvoon arvaamattomaan. "Sen kun olisi ymmärtänyt vaan jo vähän aiemminkin" Maila hymähtää. "Venyttely on iso osa ratsastajan kehonhuoltoa ja luultavasti yleisesti ottaen yksi haasteista." 

Maila on käynyt FrostaGlossilla alusta alkaen. "Tallilla on hyvä ilmapiiri, mukavat ihmiset ja ympäristö. Asioissa ollaan joustavia ja hevoset ovat luotettavia" hän kuvailee. "Ja minulle on tärkeää myös se, että saan osallistua tallitöihin!" Maila onkin luotettava vuokraaja ja tuntilainen. Hän on huolellinen hevosten hoidossa, kysyy reilusti neuvoja tai apuja, kertoo rohkeasti jos on kerrottavaa. Ratsastaessa Maila yrittää aina parhaansa ja jaksaa kerrasta toiseen innostua, opetella, yrittää ja tätä kautta niitä onnistumisiakin tulee.

Entä mikä tässä harrastuksessa on parasta? Se pitää aina muistaa kysyä! "Onnistumiset ja hyvät hetket. Kun jotain asiaa vääntää ja veinaa, harjoittelee ja opettelee ja sitten se yhtäkkiä napsahtaa kohdalleen. Siitä riittää iloa kerrakseen ja pitkäksi aikaa." Ja eläinrakkaus. Sen Maila mainitsee isona asiana. "Kun hevonen tulee tutuksi, sitä oppii tuntemaan ja tietämään toisensa, syntyy luottamus... Se on hyvin palkitsevaa." Ratsastus on Mailan mielestä siis haastavaa, mutta yhteistyön löytyessä on taas kivaa. Sitten voikin ottaa jo seuraavan haasteen vastaan. Ihan selvä rautamimmin merkki, vai mitä?! 

Lämmin kiitos haastattelusta! 

💜

Kahden naisen firma

Miten tähän on tultu? Mistä syntyi FrostaGloss?

Saara, seuraavaksi 39 vuotta täyttävä, horoskoopiltaan härkä. Maanläheisyyttä, tiettyä lempeyttä mutta ärsyttävää jääräpäisyyttä. Ressaa helposti ja tarvitsee silloin olkapäätä. Roima annos analysointia, jonka joskus voisi jättää vähemmällekin. On opiskellut merkonomiksi ja suorittanut hevostalouden perustutkinnon, on harrasteohjaaja. Tekee päivätöinä myyntihommia. Kilpaillut islanninhevosilla enemmän ja vähemmän vuodesta -99 lähtien. Ikuinen koulutuupparisielu. Kolmen lapsen biologinen äiti, viiden lapsen arkihahmo ja yhden miehen vaimo. Rakastaa kissoja, hevosia, kirjoja ja Apulanta -yhtyettä. Inhoaa epäoikeudenmukaisuutta, epärehellisyyttä ja käärmeitä. Puhuu Annan mukaan käsittämättömällä avaruuskielellä eläimille. Ajoittain tapaturma-altis, löi itseään mm. haravalla päähän viime tiistaina, sillee sarjakuvameiningillä -pojojoing.

Saaran alla valkoinen poni
(ensimmäinen oma hevonen Baldi)

Saaran alla musta poni (toinen oma hevonen Katla)

Anna, joka ei ole vielä täyttänyt 29 vuotta, horoskoopiltaan rapu. Käytännöllinen tuittupää, paljon hoivaviettiä ja sopiva annos omaa tahtoa. Osaa olla ressaamatta ja toimii Saaran olkapäänä. Roima annos tekemisen meininkiä, jolloin ei välttämättä kannata mennä lähelle. Ärsyyntyy saamattomuudesta. On opiskellut sitä sun tätä, mutta työelämä imaisi mennessään ja tekee nyt päivätöitä tietokoneella. Maastoillut issikoilla kilometritolkulla, ensin Espoon metsissä ja nyttemmin Kanta-Hämeessä. Yhden koiran ja yhden kissan emäntä, yhden miehen avopuoliso. Rakastaa koiria, hevosia, kaneja ja... no, kaikkia ihania eläimiä. Ottaa ilmeisesti korkojen kanssa nyt takaisin sitä että lapsuuden kodissa lemmikkejä ei voinut allergian vuoksi pitää. Inhoaa jäätä ja liukasta, koska sanoo olevansa kömpelö. Tänäänkin oli melkein puhkonut kylkiluunsa tallilla. Jep jep.

Annan alla musta poni
(onkohan tässä vaadittu pinkkiasuinen taluttaja?)

Annan kanssa valkoinen poni
(ensimmäinen ratsastustunti loppumassa)

Molemmat ovat ystävällisiä ja iloisia "perustyyppejä", joista tarvittaessa kuoriutuu epäsosiaalinen erakko kun väsyttää ja ketuttaa. Eläimet ovat molemmille rakkaita ja niistä huolehtiminen on sydämen asia. Anna on saanut Saaran tykkäämään pinkistä. Molemmilla pitää olla pientä glamouria elämässä vaikka jalat maassa pysyykin.

💜

Tiet kohtasivat islanninhevosten kautta Hyvikkälän ratsutallilla. Saara oli jättänyt Hausjärvellä toimineen Vidarhestar -tallin menneeseeen, muuttanut Hämeenlinnaan v. 2012 ja hevoset majailivat Janakkalassa Lepistön Merjan tallilla, Hyvikkälässä. Sjónarhóll avoin yhtiö - Hyvikkälän ratsutalli näki päivänvalon syksyllä 2013 ja Saaran "uuden elämän" arki tasaantui. Anna teki niin ikää uuden elämän alkua kesällä 2015, muuttoa Espoosta Parolaan. Geen oli tarkoitus muuttaa mukana ja Anna haki sille tallipaikkaa. Googletti, etsiskeli, kyseli. Sai suosituksia ja päätyi Hyvikkälään lopulta.

Alkuun Anna oli asiakas, Saara palvelun tarjoaja. Paljoa ei tallilla välttämättä nähty, silloin tällöin tietysti issikat oli se yhteinen puheenaihe ja juttu. Annan kanitkin muuttivat Espoosta Hyvikkälään ja vastineeksi kanimajoituksesta Anna heinitti yhtenä päivänä viikossa tallin hevoset. Anna osallistui muutenkin auttamalla markkinointijutuissa, valokuvissa, sosiaalisessa mediassa...

Ensimmäiset kynnet. Yyyberlyhyet! Silloin tuntui megapitkiltä.
Nyt Anna ei enää suostu kynsiä Saaralle laittamaan, vaikka niillä olisi tosi hyvä repiä heinää paalista ;)

Mistä lie Anna sitten keksi että talliyrittäjä tarvitsee rakennekynnet?! No, näillä mentiin ja sinnikäs Anna sai puuhastella Saaralle kynsiä. Hilpeän hauskaa huumoria, mutta silloin oli ehkä aikaa tutustua ja jutella. Tultiin siis tutummiksi ja kaverustuttiin, ystävystyttiin. Erilaiset elämäntilanteet, mutta silti yhteistä juttua riitti. Samanlainen hullunkurinen huumori saattoi kukkia ja molemmilla insinöörimiehet.

 💜

Se oli tietysti iso isku Saaralle ja muillekin kun tieto Hyvikkälän tilan myynnistä tuli päivänvaloon. Iski paniikki, muutosvastarinta, iso huoli. Erilaisia variaatioita, paljon puheluita yhteistyötahoille, monta chättiviestiä ja suunnitelmaa. Valtava kasa analysointia ja unettomia öitä. Jotenkin homma kieppui Saaran ajatuksissa siihen, että Annaa saattaisi kiinnostaa touhu. Koska Saaran on välillä vaikea pitää ajatuksiaan pään sisällä, lensi ajatus ääneen ja idea, jossa ei tuntunut olevan järkeä, mutta silti melkein selvää alusta asti.

Päiväkodin seinältä bongattua. Päti koko syksyn uurastukseen.

Haasteena oli tietysti löytää paikka, jonne saisi kaikki hevoset ja jonne ehkä Hyvikkälän asiakkaillakin oli mahdollisuus siirtyä. Taas analysoitiin, valvottiin, chättäiltiin, kyseltiin ja levitettiin sanaa. Mistä lie sekin ajatus lähti, että Anna rohkeni vastata vuokrailmoitukseen, jossa tarjottiin kolmen hevosen tallia vuokralle. Että mahtuisiko kymmenen tai viisitoista? Mahtui, kun rakennettiin ja suunniteltiin. Ihana vuokranantaja oli innoissaan ja tuki tällä tavalla homman alkua.

Kun Taappolan kartanon tilat löytyivät ja
päätös kaikesta alkoi hahmottua todella, oli aika kippistellä.

Syksy oli taistelua valoa vastaan. Tunnit hupenivat, päivänvalo kävi vähiin. Onneksi pihattoja alkoi rakentua, aitatolppia saatiin maahan. Pankissa käytiin moneen otteeseen ja saatiin poliisitkin paikalle (ei tosin oltu syyllisiä mihinkään). Toiset shoppailivat joululahjoja, me ajoimme ties monettako kertaa ostamaan puutavaraa. Anna shoppaili yhden talonkin, ihan niin kuin tallin muutto ei olisi riittänyt. Sattumaa sekin, että Annan uuden kodin ja tallin välimatka on varsin lyhykäinen.

Tuli se joulu meillekin. Saimme valtavasti apua lähipiiriltä. Siitä tunnemme kiitollisuutta edelleen.

💜

Tässä me nyt olemme. Kaksi erilaista mutta samanlaista rohkeaa naista. Tekemässä sitä mistä pidämme, aloittamassa uuden luomista ja jatkamalla jotain entistä. Tällä kertaa pinkkien kottikärryjen ja heijastinliivien kanssa, vastuussa 14 hevosen arjesta. Osaamme olla väsyneitä, kertoa sen. Osaamme riidellä ja pyytää anteeksi. Osaamme tehdä yhdessä. Tämä on eräänlainen parisuhde, jossa hiljalleen tietyt särmät alkavat hioutua ja tavoitteena on kimaltaa pakkasessa, olla FrostaGloss.

Tehdään tätä rakkaudesta hevosiin 💜

*Tiesittekö, että yrityksen nimistä Öskubuska (suom. ei toivottu lapsi), Frostarós (suom. jääruusu) ja Heppa (suom. onni) päätyivät lopulta hylättyjen arkistoon?

Pelko, tuo varjo valon vierellä

Auringon alla on hyvä hengähtää hetki.

Tänä päivänä pelosta puhutaan paljon. Puhutaan asenteista, tietoisesta mielestä, mindfullnessista. "Ole reipas", "Älä jännitä", "Turhaa pelkäät". Mutta entä kun en tiedä mitä tietoinen mieli on tai millaista on olla reipas? Entä jos pelottaa niin paljon että hengittäminen on vaikeaa?

Ratsastusharrastuksen parissa pelkoja ja jännitystiloja on monenlaisia. Niihin voi liittyä kokemattomuuden tuomia pelkoja, traumoja tai ihan vaan vaikka oman virkeystilan tuomaa epäonnistumisen pelkoa. Ratsastamisen tulisi olla turvallista ja pelko estää uuden oppimista. Haastetta siis vähän lisää lajiin.

💜

Joku voi pelätä hevosta. Ihan oikeasti. Meille se on outoa ajatella, että joku voi pelätä sellaista mitä me rakastamme. Hevoset ovat yleensä lempeitä, ne ovat koulutettuja olemaan ihmisen kanssa -mikä niissä pelottaa?

Oma isäni on ollut sokea pikkupojasta lähtien. Muistan hänen aikuisiän ensikosketuksensa hevoseeni. 135 senttiä korkea, kevätkarvassaan pehmoinen, kiltti ruunani oli isäni mielestä järjettömän pelottava. Hän seisoi paikallaan, odotti että hevonen tulee lähelle, rohkeni nostaa kättään ja vähän tunnustella sen korvaa. Karvainen joo, erilainen kuin koiralla.

Miksi isä pelkäsi? Ehkä siksi, että hänellä ei ollut minkäänlaista tuntumaa eikä kokemusta hevosista. Hän ei nähnyt sen ilmeitä eikä eleitä, hänellä ei ollut mitään tuntumaa miten se käyttäytyisi. Hän tiesi niiden olevan pakoeläimiä, ruuna voisi singota hänen silmissään mihin vain tangentin suuntaan, jyrätä hänen ylitseen. Ei isästä hevosmiestä tullut. Eikä tarvitsekaan. En minäkään käärmeisiin koske, enkä ole edes niiden kanssa samassa tilassa vapaaehtoisesti. Isä on edelleen koiraihminen.

💜

Ratsastaessa pelko voi hiipiä hevosihmisenkin mieleen esimerkiksi vieraan hevosen selässä. Miten toimii jarrut, onko hevosella minun kanssani samanlainen tasapaino vai kaadummeko yhdessä etukenoon? Entä jos se harjatessa puree tai potkaisee? Onko se liian herkkä minun taidoilleni?

Erilaisten hevosen kanssa ratsastaminen tuo varmuutta ja taitoa. Ratsastaminen kannattaa aloittaa maastakäsin: tutustua hevoseen, harjata se, taluttaa. Selkään nousu voi kertoa jotain hevosesta, mutta on vain osatotuus. Pysähdykset ja liikkeelle lähtö, kääntäminen ja hidastukset kertovat seuraavaksi hevosesta liki kaiken. On taito olla tässä vaiheessa kuulolla ja tunnustella yhteinen sävel hevosen kanssa. Ja joskus sitä säveltä ei vaan löydy. Ei sitten millään. Eikä tarvitsekaan. Pääasia että yrittää, kokeilee ja antaa itselleen mahdollisuuden tutustua erilaisiin ratsuihin.

💜

Minä olen kaatunut hevosen kanssa täydestä laukasta. Hevonen oli oma, minulle hyvin tuttu. Oli keväinen ilta ja ajattelimme mennä toisen tallilaisen kanssa loppuverryttelemään kylätielle hevosten koulutreenijumpan jälkeen. Satulat pois, saappaat vaihtui lenkkareihin, housut verkkareiksi, kypäräkin jäi talliin (noloa!!!). Siinä me kävelimme raikkaassa kevätsäässä rauhaksiin. Kylätie päättyi, käännyimme kotiin ja niin kääntyi hevosetkin. Okei, koti kutsui, kiitolaukka oli pop hevosten mielestä. Ei mitään kontrollia, kylätien edessä asfaltoitu autotie. Kai ne kotiin pysähtyy... Teoriassa kyllä. Se, että selvittiin hengissä autotien kiitolaukkaylityksestä, oli tietysti luksusta. Se, että asfaltti ei pidä rautakengän alla yhtään, oli tietysti haaste. Eikä voitettavissa. Koska ehdin nähdä edellä menevän kaverin hevosen sutimisen ja tajusin mitä tuleman pitää, ehdin säikähtää kovasti. Sitten mentiin vasemmalle kyljelle ja ensimmäinen ajatus oli että pää ylös ettei se suojaamaton nuppi iskeydy maahan. Eikä iskeytynyt ja hevonenkin selvisi naarmuilla. Minä sen sijaan lähdin keskussairaalaan murtuneen jalkani kanssa ja sain ikuisen vamman lonkkaani.

Tämä kuva on otettu naistenpäivänä 2017, hetkeä ennen kuin lähdin Heklan kanssa lisäämään vauhtia äärimmilleen. Tuntui hyvältä voittaa jännitys, vaikka mielessä liikkui kaiken maailman juttuja kumoonratsastuksesta ufon laskeutumiseen... 

Meni vuosia ennen kuin luotin siihen, että pyörä tai auto ei aina vasemmalle kääntyessä leviä altani. Meni vuosia ennen kuin toivuin onnettomuudesta riittävästi. Aina jos joku hevonen lähti lapasesta, tuli isot flash backit onnettomuudesta. Taitaa tulla joskus vieläkin, mutta nyt taitoa on karttunut sen verran että ensinnäkin käytän joka ikinen kerta ratsastaessani kypärää ja sen verran että vedän ison jarrun hevoselle jos se tuntuu siltä ettei homma ole hallinnassa. Mielummin tulen alas ja talutan, kuin vedän kiitolaukalla kotiin. Se juttu on jo niin nähty! Haluan että harrastamiseni on mukavaa.

💜

Pelko tai jännitys ei ole koskaan turhaa, mutta sitä voi opetella hallitsemaan. Pitää edetä niin pienissä askelissa, että pelko ei äidy liian suureksi.

Käytän usein ratsastuksen opetuksessa tikapuita esimerkkinä: jos maaperä on tukeva, tikkaat tukevasti, sinulla on hyvä kehonhallinta, tunnet ja tiedät tikkaat ja paikan johon kiipeät, voit edetä varmaan reippaasti ja hallitusti. Jos olet epävarma, astut askeleen, tunnustelet, otat seuraavan ja etenet vähitellen. Jossain vaiheessa saatat palata alaspäin, vaihtaa vaikka kengät tai tikkaiden paikkaa, kokeilla uudestaan. Jossain vaiheessa saatat todeta, että tilanne on liian vaarallinen, et uskalla etkä siksi halua kiivetä loppuun asti. Tätä vertausta voi siirtää ratsastukseen. Kun tilanne on hallussa, voit tehdä reippaasti tehtäviä, edetä reippaassa tempossa, luotat itseesi ja hevoseesi. Jos tilanne liukuu pois hallinnasta, tule tikasta alaspäin niin pitkälle että saat tilanteen takaisin haltuun. Jatka kiipeämistä taas vähitellen. Jos pääset pidemmälle kuin äsken, niin hyvä, jos et, kokeile seuraavalla kerralla uudestaan. Ratsastaessa mielestäni ei ole tilannetta että luovuttaa. Voi lopettaa tilanteen, jäädä tikkailla sille tasolle, missä tuntuu hyvältä, mutta luovuttamista tuskin on olemassa.

On hyvä jos ratsastaja kertoo opettajalle, mikä fiilis on. Tarvitseeko tikapuita tulla vähän alaspäin, onko fiilis sellainen että voi harpata reippaammin kohti päämäärää. Yleensä opettajalla on silmää tämä nähdä ja halua kuitenkin kannustaa yrittämään. Oppilaan kannattaa silti sanoa, että tänään ei ole rohkeutta, tänään ei henkiset voimat riitä... Siinä ei ole mitään pahaa ja se auttaa myös opettajaa.

💜

Kun valo pilkahtaa varjon takaa, se piristää mieltä. Kun aurinko paistaa täydeltä terältä, se tuntuu hetken hyvältä, mutta sitten kaipaa jo varjoon. Se lienee sitä itsensä haastamista elämässä. Valo, se onnistuminen, tuntuu hyvältä kun uskaltaa välillä yrittää.

Lisää peloista, mielenhallinnasta ja muista aiheen jutuista voit käydä lukaisemassa vaikka Anna Andersenin sivuilta www.tietoinenmieli.com ja www.tietoisestitaitavaratsastaja.com.

Lisäksi mm. Vudekan kustantama, Eerika Häkkisen ja Johanna Viitasen kirja Pieni Kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia tarjoilee hyvää ja armollista tekstiä aiheesta.

Tavoitteita voi olla joka tasolla! Yritetään yhdessä, jokainen omilla tikkaillaan ja omien kauhuvarjojemme kanssa :)

💜 Saara

Ensimmäiset asukkaat muuttivat FrostaGlossille

Anna täällä moikka! :)

Vähän huonosta säästä huolimatta meillä oli mahtava viikonloppu!

Ensimmäinen asukas muutti tallillemme perjantaina 25.11. illansuussa. Asukas ei ollutkaan kaviollinen, vaan hurmaava jättikorvainen kani Väinö ♥ 

Väinö on väriltään luonnonharmaa ja rodultaan belgianjätti, paino on jossain 7kg hujakoilla. Tällä herralla on jo liuta jälkikasvua ja nyt hän elää omassa yksiössään kuninkaan elkein ;)

Väinö ja sen mahtikorvat ♥

Lauantaina päästiinkin sitten tositoimiin, sillä ensimmäiset hevoset saapuivat FrostaGlossin talliin; issikat Dís ja Gyllir! Olin niin innoissani, että hyvä jos sain edellisyönä nukuttua. Aamu-unisena ihmisenä jostain syystä minulla ei ollutkaan vaikea herätä.. ;)

Gyllir on minun kultapoika, 9-vuotias isohko punarautias islanninhevosruuna. Tottelee myös nimeä Gee ja olemme yhdessä seikkailleet reilut kolme vuotta. Gee on loistava maastokaveri, sen kanssa voi tallailla rauhassa metsäpolkuja tai sitten kokeilla vauhdin huumaa sopivalla suoralla.

Dís on ystäväni kaunis pieni tamma, joka tuli Hyvikkälän ratsutallille ja minulle ylläpitoidealla kesän -16 alussa. Herkkä, mutta kiltti tamma on Islannissa syntynyt ja asustanut Suomessa kaksi vuotta. Dís toimii niin kentällä kuin maastossakin, sen kanssa on hauska tehdä töitä missä vain!

Matka sujui todella mukavasti ja pihaan päästessään Gyllir päästi iloisia hirnahduksia! Tuli sellainen olo, että kotiin on nyt tultu :)

Gyllir FrostaGlossin tallilla!

Hevoset vietiin tarhaansa, jossa ne alkoivat heti tutustumaan ympäristöönsä uteliaana nuuhkien.

Samassa kuormassa tallille tuotiin loputkin meidän pupuset, lauma Saaran belgianjättityttöjä ja minun kääpiöpuput.

Tarhan tutkimusmatkalla

Pupulasta

Lauantai oli sadepäivä ja vaatteet alkoivat olla jo niin läpimärkiä, että oli pakko hämärän tultua lähteä kotiin. Olisin voinut tuijotella heinää rouskuttavia kaneja tai hevosia vaikka koko yön, oli niin hieno tunne, että tallillamme on nyt ensimmäiset asukkaat ♥ 



Sunnuntaina lähdin jälleen aamusta liikkeelle, pakkohan oli päästä katsomaan onko hepoilla ja kaneilla kaikki hyvin. Ilokseni huomasin, että kaikki olivat siellä missä kuuluikin.. ;)

Minä pääsin ensimmäisiin virallisiin tallihommiin, nimittäin pyöreiden ruskeiden kikkareiden pariin :D

Hevoset vaikuttavat tyytyväisiltä uuteen kotiin ja ensi viikolla pääsemmekin tutustumaan tarkemmin ympäristöön.

Ensimmäinen aamu ja kaikki hyvin :)

Eka kottari papanoita, lukemattomia edessä... hih!

Seuraavaksi odotellaankin sitten loppujen hevosten muuttoa, jotta saadaan koko porukka kasaan ja toiminta alkamaan! Seuraava muuttoprojekti on tarkoitus toteuttaa joulun jälkeen, ennen vuoden vaihdetta.

Terkuin (vähän väsy, mutta onnellinen) Anna

Kuvakuulumiset

Moikka!

Kuvia matkan varrelta, olkaa hyvät :)

Tuleva tallikoira Krios laatuvahtina

Ensimmäinen pihatto melkein valmis.

Harvinainen näky, ihana aurinko! <3

Tekevälle sattuu.. ;)

Entinen kaupunkilainen tutustui viikatteeseen :D

Tallin karsinoita

Heppojen sisäänkäyntiä

FrostaGloss esittäytyy: Saara & Anna :)

talli FrostaGloss

Tervetuloa FrostaGlossin blogiin! 

Janakkalan Turenkiin, Hausjärventien varrelle, rakentuu parhaillaan uusi tallitoiminta.
Vuoden vaihteessa Taappolan kartanolle muuttaa lauma pörröisiä pihattohevosia ja -poneja Hyvikkälän ratsutallilta.

Tulemme tarjoamaan ratsastustunteja, maastoja, monipuolisia ratsastusalan palveluita sekä tuote- ja rehumyyntiä. Ratsastustuntien toimintamallit perustuvat SRL:n hyväksymään harrastetallin luokitukseen. Haluamme tarjota hevosille mahdollisuuden olla hevosia ja ihmisille mahdollisuuden harrastaa niiden kanssa hyvällä fiiliksellä. 

Taappolan kartano tarjoaa hyvät puitteet harrastamiseen: käytössä on kauniit kanta-hämäläiset vaihtelevat maastot sekä kaksi isoa, valaistua hiekkakenttää. Historiallisessa tallirakennuksessa hevoset satuloidaan ja ne voivat huilata tuokion. 
Hevosten lisäksi vanhan lampolan karsinoita täyttää pitkäkorvaiset puput. 

Kaikki hevoset ovat alkuperäisrotuisia: porukasta löytyy shettiksiä, vuonohevonen, eestinhevosia, suomenhevonen ja monta islanninhevosta, joiden kanssa on mahdollisuus kokeilla sitä jumalten ratsun askellajia, tölttiä. Kaikilla hevosilla on tiheä talvikarva joka suojaa kylmällä ilmalla sääolosuhteilta, kesällä ne puolestaan kiiltävät lyhyessä kesäkarvassaan tietysti kilpaa auringon kanssa ;). Kaikki hevoset asuvat pääsääntöisesti pihatossa, joissa ne saa liikkua ja ruokailla omaan tahtiinsa.

Yrityksen nimi FrostaGloss Oy on islantia ja tarkoittaa sellaista pakkaskuuraa joka kimmeltää. Nimi sisältää lainauksia ja ajatuksia ensimmäisistä hevosistamme sekä kuvastaa luonnon kauneutta. Sitä paitsi, pitäähän elämässä olla vähän bling blingiäkin.

Vielä on järjestämistä, puuhaa ja tekemistä eikä hevostallilla täysin valmista ole ehkä koskaan, mutta kaunis syksy ja hieno alkutalvi ovat siivittäneet hyvää tuulta purjeisiin ja muutto häämöttää.

Täällä voit seurata kuulumisiamme eli tervetuloa lueskelemaan blogia! <3

Terveisin
FrostaGloss Oy
Anna ja Saara 

Tallimme ulkosivua ensilumen saavuttua marraskuussa

Toinen ratsastuskentistä